HAVAINTOJA ASIOIDEN JÄRJESTYKSESTÄ
2024

(translation)

Things have a way of arranging themselves.
Things have a way of piling up.

Everywhere, all the time, work is being done to stop or reverse time. People want to preserve things, even though that goes against their very nature. There’s a constant sense of excess around us. Things are always spilling over the edges. They’re trimmed, swept back, bordered, and pruned with shears. But every act of containment inevitably leads to new overflows: a cut branch sprouts. Things resist staying within definitions, neatly folded or in place. Everything tends toward mixing, everything tends toward chaos.

What if we just let it spill over?

It’s becoming increasingly clear that our understanding of order is flawed. Nature probably wouldn’t recognize the concept of waste. The sea arranges the stones on the shore correctly with each wave. There are just things on their way to becoming something else, in thickets and piles.

The destruction surrounding us doesn’t look like chaos to us. You can see it in the straight lines, rows, cubes, rectangular fields in the valley, uniform surfaces. Surfaces that repel dirt and life. We surround ourselves with dead squares, trying to halt movement within them.
All the time I feel like I should open the window.

…

Asioilla on tapana järjestyä.
Asioilla on tapana kasaantua.

Kaikkialla koko ajan tehdään työtä ajan pysäyttämiseksi tai kääntämiseksi. Asioita halutaan säilyttää, vaikka se ei ole minkään asian luonteen mukaista. Ympärillä tursuaa jatkuva liiallisuuden tuntu. Asioita valuu alati yli reunojen. Niitä trimmataan, lakaistaan takaisin, rajataan ja leikataan oksasaksilla. Ylitykset lisääntyvät vääjäämättä rajaamisen myötä. Leikattu oksa haaroo. Asiat eivät pysy määritelmissään, viikattuna tai paikallaan. Kaikki pyrkii sekoittumaan. Kaikki pyrkii kaaokseen.

Mitä Jos antaisikin valua yli.

Tuntuu yhä selvemmältä, että käsityksemme järjestyksestä on väärä. Luonto ei varmaan tunnistaisi käsitettä roska. Meri järjestää kivet rannalla jokaisella aallolla oikein. On vain asioita matkalla joksikin muuksi, röteiköissä ja röykkiöissä.
Ympäröivä tuho ei näytä meille kaaokselta. Sen näkee suorista linjoista, riveistä, kuutioista,viljasuorakulmioista laaksossa,tasavärisistä pinnoista. Pinnoista, jotka hylkivät likaa ja elämää. Ympäröimme itsemme kuolleilla neliöillä, joihin liike pyritään pysäyttämään.
Koko ajan tuntuu, että pitäisi avata ikkuna.

Photos: Matteo Parotto, Iida Pii